M

© 2024 Design Spot Oy

Juha Käkelä

Moottorisahalla veistäminen on inspiroinut Juha Käkelää jo yli 20 vuotta. Käksän sahasta syntyy omaa taidetta ja tilaustöitä.

Mikä ihmeen ”Käksä”

Takamaan metsämaisemista, vihreän joen rannalta löytyy parta sahanpurussa mies. Kuka hän on?

Hän on  taitelija Juha Rikhard Käkelä, lempinimeltään ”Käksä”. Juha on moottorisahataiteilija Ylöjärven Takamaalta. Hän veistää moottorisahalla teoksen aiheesta kuin aiheesta. Juha on moottorisahaveiston kolminkertainen suomenmestari, veistänyt kutsuvieraana maailman suurimassa ja kovatasoisimmassa kilpailussa Siperiassa ja ollut monessa mukana.

Juha oli aikoinaan esiintymässä MTV3:n Ennätystehdas-ohjelmassa, jossa pieni karhu sai epävirallisen Maailman pienin -tittelin. Isoimmista kokonaisuuksista mainittakoon loistoristeilijä Carnival Mardi Grasin kahteen baariin veistetyt Tiki-jumala-luomukset yhteensä 80 kappaletta sekä 15 toteemipaalua.

”Käksä” on veistänyt moottorisahalla jo vuodesta 1998. ITE-taiteilijan juhlavuosi huipentui kolmanteen moottorisahaveiston Suomen mestaruuteen 2018.

Kutsumus veistäjäksi löytyi vahingossa, kun Käkelä sai kolmekymppisenä syntymäpäivälahjaksi moottorisahan. Moottorisahaveisto on muuttunut vuosien varrella rakkaasta harrastuksesta työksi ja intohimoammatiksi veistotaiteilijana ja moottorisahaveiston opettajana.

”Tarkoitus oli veistää saunan hirret, mutta ensimmäisestä pöllistä tulikin hanhi… Sauna jäi veistämättä ja sillä tiellä ollaan.”

Design Spot esittää

Vihreän joen rannalla

Design Spot laittoi Juhalle haasteen ”vuorokausi aikaa miettiä Kalevalan maailman syntyyn liittyvä veistos”.

Olimme sopineet etukäteen kuvauksista Juhan kanssa, mutta aiheen viimeistely jäi vähän viimetippaan. Ajelimme keväisenä lauantaiaamuna kohti Ylöjärvellä sijaitsevaa takamaan kylää. Mietimme mitä Juha on mahdollisesti keksinyt aiheesta.

Ilma on kaunis ja veistäminen tapahtuu mitä parhaimmassa paikassa. Olemme nimittäin saapuneet vihreän joen rannalle maisemiin, joista yksi Suomirockin jättiläinenkin on lähtöisin.

Saha soittaa melodiaa

Kun Juha kävelee veistopaikalle on kuin koko metsä hiljenisi kuuntelemaan mitä tapahtuu. Juhan eleet ovat rauhallisia ja näkee kuinka hän keskittyy alkavaan veistoon. Hän piirtää mielessään kuvan, vetää syvään henkeä ja vetäisee sahan käyntiin.

Kun saha käynnistyy on Käksä, kuin lavalla kitaraa soittava rokkistara. On uskomatonta seurata, miten puun muoto muuttuu pala kerrallaan. Näyttää kuin Juha tanssisi puun ympärillä! Tämä on osittain tottakin… Sillä taiteilijan kuulosuojaimissa kaikuu Ramstein.

Veistämisen jälkeen tehdään viimeistelyt, polttamalla puun pintaa ja päästään ihastelemaan uljasta taideteosta ”Alku”. Onhan se aivan älyttömän upea, todettiin yhdestä suusta, myös tekijä on tyytyväinen lopputulokseen.

Juha Käkelä − ”Alku”

Teoksen aiheena on kansalliseepoksemme Kalevalan myytti, jossa maailma syntyy sotkan munasta. Aikojen alussa oli vain vettä ja ilmaa sekä meressä uiskenteleva Ilmatar. Maailman ensimmäinen lintu, sotka, teki pesän Ilmattaren polvelle, ja muni kuusi kultaista sekä yhden rautaisen munan. Munat särkyivät ja niistä muodostui maa, vesi, taivas, aurinko, kuu, tähdet ja pilvet. Teoksessa yhdistyvät taiteilijaa inspiroivat teemat, symboliikka ja eläinhahmot.

Ei tuloksia

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.

Kuvagalleria

Piditkö tarinasta?

Jätä alle terveiset taiteilijalle, tai kysy lisää teoksesta.