
Kyösti Iitti
Pöytyän Kaitoonmäellä levittäytyy merkillinen näky
Pöytyäläinen Kyösti Iitti on nykykansantaiteilija, joka on tehnyt ITE-taidetta vuodesta 1985 lähtien.
Kyösti aloitti ITE-taiteen tekemisen hierojan työn ohessa, mutta eläkkeelle jäätyään itseoppinut taiteilija on ollut tuottelias, ja teoksia onkin syntynyt runsaasti. Veistoksiin kätkeytyy monipolvisia tarinoita ja Kyöstin tarinoiden värittämää symboliikkaa. Mitään ei täältä lähtiessään mukaansa saa, mutta Kyösti haluaa jättää jotain jälkeensä: siitä palo luoda veistoksia syntyy.
Kyöstin ITE-taidetta pääsee ihastelemaan sovitusti taiteilijan kotipihassa ja ympäröivällä metsätontilla Kaitoonmäessä, jossa levittäytyy viisikymmentä taideteosta kattava Enkelipuisto.
Kyösti Iitin ITE-taidetta pääsee ihastelemaan ilman pääsymaksua, mutta tapaaminen tulee sopia aina etukäteen. Vaikka Enkelipuistoon ei pääsymaksua olekaan, niin voit kierroksen päätteeksi osoittaa tukesi taiteilijalle jättämällä terveisesi postilaatikkoon, jonka kyljessä on teksti ”Tuki kansantaiteelle”.
Voit tutustua tarkemmin itse Enkelipuistoon sivustolla www.middleofnowhere.fi mistä löytyy myös taiteilijan yhteystiedot.

Inspiraatio syntyy näetystä ja koetusta
Kyöstin ITE-taiteen innoittajina ovat usein maailmaa muuttaneet ilmiöt tai oman elämän tapahtumat. Kuvanveistäjällä riittää polveilevia tarinoita vaiherikkaasta elämästään. Kyöstin leppoisaa jutustelua ja eläväisiä kuvauksia tapahtumista kuunnellessa murheet unohtuvat ja omakin mielikuvitus lähtee lentoon.
Käsistään kätevä Kyösti Iitti työskenteli nuorena kymmenen vuotta levyseppänä, kunnes astman puhkeaminen pakotti vaihtamaan alaa. Kyösti löysi kutsumusammattinsa ihmisten hoitamisesta hieromalla. Taitavalla hierojalla on kyky löytää jumit lihaksista, myös kyky kuunnella asiakkaan huolia koko sydämellään ja purkaa ne henkisetkin jumit. Hän on päässyt hieromaan olympiaurheilijoita, Suomen tasavallan presidenttiä ja YK:n pääsihteeri Kofi Annania.
Karismaattisen rauhantekijän tapaaminen liikutti Kyöstiä syvästi, ja kohtaaminen innoitti taiteilijaa veistämään rauhantekijän muistoksi teoksen Kofi Kotka, joka edelleen liihottaa ylväänä Kaitoonmäen rinteillä. Se on yhtä komea kuin esikuvansa, mutta sen siivet ovat repaleiset kuin maailman rauha.

Teokset syntyvät romumetallista
Kyöstin ITE-taiteen materiaalina erilainen romumetalli taipuu oivaltaviin hahmoihin ja teosten lopullinen ulkonäkö muotoutuu samalla, kun ne valmistuvat metallimiehen osaavissa hyppysissä. Kuva valmiista työstä on taiteilijan pään sisällä, eikä erillisiä luonnoksia tarvita.
Laululava Concorde on valmistunut viidestätoista käytöstä poistetusta, yhteen hitsatusta lämminvesivaraajasta. Lavan akustiikka on houkutellut paikalle niin laulun harrastajia kuin ammattimuusikoitakin. Monilahjakas Kyösti on myös itse innokas ja komeaääninen laulaja. Ja mikäpä Kyöstillä laulellessa, Concorde muuttaa nimittäin kenen tahansa lauluäänen täydeksi kympiksi!

Usein aiheeksi valikoituu lintu
Lintuaihe on muiden symboliikkaa sisältävien eläinhahmojen lisäksi Kyösti Iitin sydäntä lähellä, onhan suurisiipinen lintu näyttävä eläin. Kieltämättä lintuaihe sopiikin ITE-taiteen lennokkaiden ja mielikuvituksellisten tarinoiden kuvastoon erityisen hyvin. Veistos Suomen joutsenet kuvaa presidenttiperhettä: Sauli ja Jenni ovat isommat linnut, ja pienin on tietenkin Aaro. Auramaan kurkiaurat vuodelta 2012 symboloi kuntaliitosta. Bush ja Saddam -veistoksessa merikotka on juuri nappaamassa lohen. Veistoksen nimi liittyy symbolisesti sen syntymävuonna 1991 ajankohtaisen Kuwaitin sodan politiikkaan.


Kyösti Iitti teos: Estonia
Merenkulkijoiden sukujuuret innoittivat taiteilijaa tarttumaan myös lähihistorian traagiseen aiheeseen, merionnettomuus Estoniaan. Estonia-teos on muistomerkki tapahtumalle, joka edelleen herättää surullisia muistoja ja vahvoja tunteita. Vaikuttavassa teoksessa hukkuvan käsi kurottuu kohti taivaita. Suomessa ei muita Estonian muistomerkkejä Kyöstin veistoksen lisäksi olekaan.

Kyöst Iitti teos: Paratiisi
Paratiisi -teos on Kyösti Iitin isotöisin projekti, jonka tekemiseen on kulunut yli tuhat työtuntia. Eipä ihme, sillä Kyöstin käyttämä tekniikka on monimutkainen ja aikaa vievä. Teos on kunnioitus ihmisen kropalle, ja siinä poseeraavat lähes hekumalliset Aatami ja Eeva sekä Eevaa vartioiva kobra. Vaikka teos näyttää pronssiselta, se on hitsattu yhteen pienen pienistä metallin palasista, lopuksi hiottu ja galvanoitu. Sen jälkeen päälle on laitettu vielä upeasti hehkuva kultaväri.
Tällä hetkellä Kyösti työstää toista taideteosta, joka vastaa työmäärältään Aatamia ja Eevaa. Keskeneräistä teosta ei kukaan taiteilija esittele, joten jäämme jännityksellä odottamaan, millainen työstä tulee!

Mistä Enkelipuiston nimi juontaa
Kaitoonmäki on Kyöstille erityinen paikka. Enkelipuiston sisäänkäyntiä vartioi Suojelusenkeli, jonka Kyösti veisti edesmenneen veljensä Sakarin muistoksi. Suojelusenkeli on samalla ensimmäinen taideteos, joka Kyöstin käsissä on syntynyt.
Enkeleitä kuvaavia veistoksia Enkelipuistossa on kaiken kaikkiaan kolme. Suojelusenkeli, Kyöstin ensimmäinen taideteos, vartioi porttia ja muistuttaa rakkaasta Sakari-veljestä. Galvanoitu Motoristien Enkeli ajaa itsekin moottoripyörää. Teos on ollut esillä Tampereen teollisuusmessuilla hallin ainoana taideteoksena herättämässä keskustelua galvanoinnin monista käyttötarkoituksista. Voihan sitä galvanointia käyttää taiteeseenkin!
Kyösti Iitin kolmas enkeliveistos, elämän lokikirjaa tutkiva Merenkulkijoiden suojelusenkeli on kunnianosoitus Kyöstin isoisälle, joka oli eläessään merikapteeni. Teos sijaitsee kirkon siunaamalla hautapaikalla.



ENKELIPUISTO
Kusti polkee -patsas on tehty vuonna -85 vanhimman pojan polkupyörän rungosta. Vaikka Enkelipuistoon ei pääsymaksua olekaan, niin voit kierroksen päätteeksi osoittaa tukesi taiteilijalle jättämällä terveisesi postilaatikkoon, jonka kyljessä on teksti ”Tuki kansantaiteelle”.
Puistoon voit tutustua tarkemmin Middle of Nowhere sivustolla, mistä löydät myös Kyöstin yhteystiedot sopiaksesi käynnistä Enkelipuistoon.

Kuvagalleria
Piditkö tarinasta?
Jätä alle terveiset Kyöstille.
Sinulla on tosi hienoja töitä kaikki
Hei!
Mahtava löytö meille kulttuurinharrastajille,tulemme varmasti käymään 😊
On upeita käden töitä