M

© 2024 Design Spot Oy

Paula Huhtanen

Taiteilija Paula Huhtanen on valovoimainen persoona, jonka olemuksesta huokuu ilo ja elämänmyönteisyys. Universumin kokeminen on mielekkäämpää taidelasien läpi.

Paula

Paula on taide työssään tienraivaaja. Hänet valittiin suomalaisen ITE-taide historian ensimmäiseksi Vuoden ITE-taiteilijaksi vuonna 2020. Huhtasen teoksia on esitelty yli sadassa näyttelyssä.

Kaikenlainen taidetyö on ollut läsnä Paulan elämässä aina. Vuosituhannen vaihteessa Paula loi taidekentälle kokonaan uuden taidesuuntauksen ILOismin. ”Havaitsin, ettei ole taidesuuntausta, jossa itsessään on jo vahvasti mukana tunne ja myönteisyys, joten pokkana ajattelin luoda sellaisen”.

Paulan mukaan universumin kokeminen on mielekkäänpää taidelasien läpi, hänen tarkastelukulmansa on riemastuttava! Värikylläisyydessään Paulan ”päräyttää” ja hän onnistuu luomaan katsojalle wau-kokemuksia. Beige ei Paulaa puhuttele.

”Kaikki on hyvin ja kaikki järjestyy”

Pohjoisen taivaan alla elää harmaa kansa

Paula syntyi kaamokseen 1.11.1965 Ylitornion Kallivaarassa. Vain vuotta myöhemmin Paula matkasi äidin ja sisarusten kanssa uuteen kotiin Kittilään, jossa hän vietti lapsuus- sekä nuoruusaikansa.

Paikkakunta oli hyvin sulkeutunut ja maailma hyvin erilainen kuin tänä päivänä. Paulan erilaisuus nousi esille varhaisessa vaiheessa ja herätti ajoittain pahennusta pienessä kyläyhteisössä. Se ei kuitenkaan Paulan tietä mutkistanut, vaan hän on kulkenut omaa tietään määrätietoisesti tähän päivään saakka.

Kittilässä Paula sai opetusta maalaustaiteeseen kiistelyltä kuvataiteilija Kalervo Palsalta. Paula osallistui taideseura Staalon kuvataidekursille, jonka opettajana Palsa toimi. Paula valitti Palsalle, että hänellä ei ollut varaa ostaa kunnollisia maalaustarvikkeita, johon hän sai kiihtyneen opettajan vastauksen. ”Mie maalaan vaikka paskalla, jos mie haluun jäljen jättää”.

Se herätti Paulan miettimään taidetta ja ilmaisua syvemmin jo varsin varhaisessa vaiheessa. Vaistot veivät kehittämään omaa maalaustekniikkaa ja omaa itseä kohti taiteilijuutta. Paulan mukaan taide ei ole välineurheilua, vaan luovuus sekä halu ilmaista itseään on ydin ja kaikkein tärkeintä.

Askeleet

Revontulien alla kasvoi ILON lapsi

Pohjoisen kylmä yö maalaa taivaankantta. Lapsi katsoo ulos jäänpiirtämästä ikkunasta. Hän näkee kuinka valo taittuu jokaisesta kuurankukan luomasta pienestä yksityiskohdasta. Pieni sormi piirtää lasiin. Taustalla tulen lämmin loimu ja äidin äänessä ”jängät jäässä”. Pohjoisen kylmyys ei tarttunut kiinni Paulaan, vaan luonnon karu kauneus synnytti hänessä ilon.

Maailma syttyy tuleen

Tunturipuron varrella kävelee pieni ihminen. Hän varoo astumasta laavaan. Hyppii kiveltä toiselle ja poimii suuhun lapin kultaa. Värit syksyn kauneuden piirtyvät mieleen lapsosen.

Keskiyön aurinko – Elämän sävyt

Aikuisiän kynnyksellä lapin yöttömät yöt puhuttelivat Paulaa suuresti. Kun aurinko viettää aikaa horisontissa ja maalaa kullankeltaista väriä, voidaan Paulan mukaan puhua elämän sävyistä. Hiljaisuus istuu silloin vierellä ja ihmisen mieli on jossain kaukana, tavoittamattomissa.

Tunteet on värejä

Sanotaan, että punainen kuvastaa joulua, sininen kylmää, vihreä kasvua jne. Kun värit liitetään yhteen, niin puhutaan värikkäästä, joka kuvastaa räväkkyyttä, positiivisuutta ja ILOA.

Ei varmasti ole sattumaa, että tästä vastakohtien maailmaan syntyneestä lapsesta tuli juuri ILON sanansaattaja. Universumin mittakaavassa Paulan askeleet olivat pieniä, mutta merkityksellisiä.

ILOismi – Oma Tekniikka, Paula Huhtanen

Paula Huhtasen kehittämän ILOismin maalaustekniikka pohjaa monikerokksellisuuteen pieniin yksityiskohtiin viivoihin, kaariin ja pisteisiin. Paulan värit kuultavat valoa ja ovat rakenteeltaan elastisia. Väripinta on korumainen, kaunis ja herättää ihastusta hehkullaan.

Värejä ja värien mahdollisuuksia Paula on tutkinut koko uransa ajan. Hänelle värit ovat energiaa ja Paula kokeekin vahvasti, että universumissa on edelleen sävyjä joita emme vain ole vielä havainneet. Löytöretkeilyä värien maailmassa, värillä on väriä!

Uniikki taideteos Artekin vanhasta pöydästä

Paula Huhtanen − UUSI ELÄMÄ

Design Spot toteutti taiteilijan kanssa vanhasta Artekin pöydistä upean, uniikin taideteoksen. Kyseessä on neiliosaisen UUSI ELÄMÄ -taideteossarjan teos nro 1. Teoksen pohjana on klassinen Artekin Malli81C jonka on suunnitellut Alvar Aalto.

Pöydän nähtyään Paula totesi ”se on kaunis ja tarvitsee uuden elämän”.Paulan kehittämällä maalaustekniikalla kalusteen pinta muuttui eläväksi ja hehkuu värien energiassa. Valmis taideteos suorastaan häikäisee väriloistollaan. Värit säihkyvät taianomaisesti auringoinvalossa, pöydän pohjakultaus kertoo keskiyön auringon lumosta.

Artek pöytä maalattu taideteos

Piditkö tarinasta?

Jätä alle terveiset taiteilijalle, tai kysy lisää teoksesta.