M

© 2023 Design Spot Oy

Studio Arto Halmetoja

15.03.2021 | 0 Kommenttia

Puuseppä Arto Halmetoja valmistaa korkealaatuisia kokopuisia design -huonekaluja ja -pientuotteita.

Puuseppa sahaa vannesahalla

Puusepäntöitä Orivedeltä


Puuseppä Arto Halmetoja valmistaa Oriveden Wanhassa Meijerissä toimivalla verstaalla korkealaatuisia kokopuisia design -huonekaluja ja pientuotteita. Oman malliston kehittelyn ohessa syntyy myös uniikkeja tilaustöitä.

Halmetoja valmistui puusepäksi Piippolan Käsi- ja taideteollisesta oppilaitoksesta 1980-luvun taitteessa. Kymmenen vuotta myöhemmin opinnot täydentyivät Jurvan käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa huonekalusuunnittelijan tutkinnolla.

Puun parissa toimiessa työuralle on mahtunut niin muotoilijan, puusepän kuin puualan ammattiopettajankin tehtäviä.

 

Oriveden Wanhassa Meijerissä toimivalla verstaalla valmistuu korkealaatuisia design-tuotteita.

Epäsymmetriseksi sahatut puunpalat

Omaleimainen ja yllätyksellinen muotokieli

 

Toimiva tuote on materiaalin ehdoilla tapahtuvan suunnittelun lähtökohtana.

Arton töistä löytyy usein epäsymmetrisiä sekä yllätyksellisiä rakenneratkaisuja ja materiaaliyhdistelyitä.

Kuvassa näkyy kaarivadin reunat, jotka on aseteltu nerokkaasti vastakkain. Tarjoiluastian epäsymmetrinen muoto löytyi aikoinaan Arton valmistaman paistinlastan muodosta.

Muotokieleltään yllätykselliset, kauniit ja vähän luonnonvaroja kuluttavat ratkaisut vaativat tekijältään työtapojen ja materiaalien tuntemisen lisäksi pitkän kokemuksen tuomaa mestarillista puunkäsittelytaitoa.

Kaikki tuotteet tehdään käsityönä korkealaatuisista materiaaleista työtunneista ja laadusta tinkimättä.

Uniikit tilaustyöt syntyvät vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa. Henkilökohtaisesti kohtaamalla saadaan asiakkaan toiveet toteuttava lopputulos.

Mestari työssään

Studiolla paikan päällä käydessämme pääsimme näkemään kuinka puu saa Arton käsissä uuden muodon.

Kuvauksien ohessa saimme paljon vinkkejä puun käsittelyyn ja työstämiseen. Oli mukava jutella työmenetelmistä ja materiaaleista tekijän kanssa, jonka puheista huokuu innostuneisuus perinteiden, käsityötaidon ja luovuuden vaalimiseen unohtamatta ympäristön mahdollisimman vähäisen kuormittamisen tärkeyttä.

Minimi jakkara ja puuseppa Arto Halmetoja

Minimi-jakkara

 

Siron ja kaunispiirteisen kolmijalkaisen jakkaran Arto suunnitteli Habitaren messuille EkoDesign näyttelyyn vuonna 2009.

Ekologisen huonekalusuunnittelun edelläkävijä Yrjö Kukkapuro toimi näyttelyssä kuraattorina ja kutsutut suunnittelijat saivat vapaat kädet toteuttaa oman näkemyksensä ekologisesta tuolista.

Jakkaran suunnittelu ja valmistus oli vaativa prosessi epäsymmetrisyyden ja yllätyksellisen rakenneratkaisun vuoksi. minimi-jakkarassa on käytetty mahdollisimman vähän luonnonvaroja ja siinä yhdistyvät ekologisuus, tinkimätön käsityötaito ja plastinen muotokieli. Jakkara on niin minimalistinen, että jopa sen nimi kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella.

Kolmiomainen ja näppärän pienikokoinen istuin soveltuu moneen käyttöön mm. eteiseen, pesuhuoneeseen, takan ääreen, työtason eteen tai vaikka yöpöydäksi.

Jakkara sopii myös erinomaisesti niska- ja selkäkivuista kärsiville. Istumalla satulatuolin omaisesti, lantio pääsee asettumaan luonnolliseen pystyasentoon. Näin istuessa kehonpaino lepää istuinluiden päällä eikä reisien päällä, kuten tavallisella tuolilla istuessa.

Yksinkertainen on kaunista

Kaunispiirteinen minimi soveltuu eteiseen, pesuhoneeseen, takan ääreen tai vaikkapa yöpöydäksi.

65 cm korkuinen versio toimii taas näyttävänä baarijakkarana työtason tai saarekepöydän ääreellä.

Pintakäsittelynä kosteudenkestävä puuvaha, jonka voit halutessasi sävyttää mieleisellä sävyllä. Kaunis jakkara on vähäisten luonnonvarojen käytön vuoksi myös ekologinen valinta ja sekä hyvä lahjaidea sitä arvostavalle.

Ihastuttava minimi-jakkara toimii minimalistisen ja kauniin muotoilunsa ansiosta erinomaisesti sisustuksen katseenvangitsijana. Suomalaista käsityötä ja designia parhaimmillaan.

 

Ei tuloksia

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.

Puuseppä Arto Halmetoja

”Behind the Scene”

 

Tapasin Arton ensimmäisen kerran Oriveden vanhan Meijerin verstaalla tammikuussa 2021. Ennen tapaamista keskustelimme Arton kanssa puhelimessa, mutta sen keskustelun perusteella en vielä osannut muodostaa hänestä mielikuvaa muotoilijana ja ihmisenä. Saavuttuani paikan päälle ymmärsin miksi. Arto kunnioittaa perinteitä ja haluaa kohdata ihmiset henkilökohtaisesti.

Sain tutustua verstaaseen ja kuulla tarinoita työskentelystä. Kiinnitin huomion erityisesti kahteen asiaan. Ensinnäkin Arton suunnittelua ei ohjaa markkinatilanne tai trendit, vaan muotoilua ohjaa oma luovuus sekä halu tehdä kaunis ja toimiva tuote. Toiseksi huomio kiinnittyi tuotteiden valmistukseen.
Olin vaikuttunut siitä kuinka intensiivisellä otteella hän suhtautuu tuotteen valmistukseen ja yksityiskohtien viimeistelyyn.

Toivon omasta puolestani, että Arton suunnittelemat tuotteet löytävät paikkansa mahdollisimman monen kodista. Yhdessä pystymme vaikuttamaan siihen, että myös jatkossa Suomesta löytyy käsityötaitoa ja muotoilun huippuosaamista.

Kirjoita alle kommenttisi ja tue Artoa sekä muita hänen kaltaisiaan työssään.

“Behind the scene”, Teijo Monni